Nightwish sai alkunsa vuonna 1996 yhden miehen sooloprojekti-ideasta. Kyseessä oleva mies on, tänäkin päivänä Nightwishia kasassa pitävä, lauluntekijä ja kosketinsoittaja Tuomas Holopainen. Alkuperäiseen visioon kuuluu muun muassa akustisia kitaroita, naissolistin laulua, huiluja, jousia ja pianoa. Holopainen pyysi projektiin mukaan kaksi ystäväänsä, kitaristi Erno ”Emppu” Vuorisen ja solisti Tarja Turusen. Kokoonpano harjoitteli ’projektiaan’ muutaman kuukauden, ja ensimmäinen demo valmistui alkuvuodesta 1997.Bändin musiikki sai uusia ulottuvuuksia Vuorisen vaihdettua kitaransa akustisesta sähköiseen. Kokoonpanoon otetaan mukaan myös rumpali, Jukka Nevalainen. Huhtikuussa kokoonpano äänitti seitsemänraitaisen äänitteen, josta levy-yhtiö Spinefarm Records kiinnostui ja kirjoittikin yhtyeen kanssa levytyssopimuksen. Vielä samana vuonna yhtye nousi Suomen viralliselle albumilistalle sijalle 31.Seuraavina vuosina bändin toiminta ammattimaistuu. Yhtye niittää menestystä myös Suomen ulkopuolella varsinkin Saksassa. Nightwish kiinnitetään nopeasti kaikkien merkittävien suomalaisfestivaalien ohjelmistoon. Vuonna 1999 alkaa ensimmäinen Euroopan-kiertue, jota seuraa yhtyeen ensimmäinen maailmankiertue heti seuraavana vuonna.Nightwish soittaa loppuunmyydyillä areenoilla ympäri maailmaa yhdessä Iron Maidenin ja Mötley Crüen ja muiden suurnimien kanssa. Vuoden 2005 vauhdikas maailmankiertue saa kuitenkin yllättävän lopun, kun muu bändi erottaa Tarja Turusen kokoonpanosta julkisella kirjeellä. Tällä hetkellä yhtyeen keulakuvaa onkin vaihdettu jo kahdesti; Turusta seurannut ruotsalainen Anette Olzon lauloi Nightwishissä vuoteen 2012, jonka jälkeen solistina on toiminut hollantilainen Floor Jansen.Yhtyeen sisäisistä tempauksista huolimatta Nightwish on profiloitunut yhtyeenä, joka arvostaa fanejaan suuresti. Yhdistettynä yhtyeen musiikilliseen superlahjakkuuteen ei olekaan ihme, että Nightwish on yksi Suomen suosituimmista ja menestyksekkäimmistä yhtyeistä.