Egotrippi

by Prof. Lonnie Kerluke

Egotrippi, kuten moni suomalainen menestysbändi, perustettiin myös 90-luvun alkupuolella. Yhtye soittaa suomalaista pop- ja rock-musiikkia, jonka melodiat ja sanat koskettavat monia suomalaisia. Egotrippi on keväällä 2015 julkaissut uusimman albuminsa, ja yhtyeen suosio jatkaa vahvana. Sen sijaan bändin alkutaipale oli hieman haasteellisempi, eikä menestys tai suosio tullut yhtyeelle helpointa tietä.Yhtye otti nimensä Egotrippi oman singlensä nimestä. Yhtye promosi itseään uransa alkuaikoina monille levy-yhtiöille ja yhteistyöverkostoilleen ja pääsikin Sony-yhtiön alaisuuteen vuonna 1994. Alku oli kuitenkin tahmainen ja suosion odotuttaessa itseään Sony antoi yhtyeelle lähtöpassit jo seuraavana vuonna. Yhtye kärsi myös tiheään vaihtuvasta kokoonpanosta ja onkin uransa aikana vaihtanut muun muassa basistiaan kolmesti.Potti räjäytettiin kuitenkin muutamaa vuotta myöhemmin Matkustaja-albumilla, jonka myötä yhtyeen suosio nousi kotimaisella tasolla huippuunsa. Albumin nimikkosingle oli vuoden 2004 radion soitetuin kappale ja toi bändille myös parhaan kotimaisen kappaleen Emma-palkinnon. Myös albumin toinen tunnetuimmista kappaleista, Älä koskaan ikinä, menestyi erinomaisesti ja pääsi muun muassa elokuvan Nousukausi soundtrackille. Kokonaisuudessaan albumi myi kultaa ja nostatti Egotripin tähän päivään asti jatkuneeseen menestykseen ja maineeseen.Egotrippi piti musiikinteosta muutaman vuoden taukoa, mutta aktivoitui uudelleen vuonna 2013. Yhtyeen tämän päivän kokoonpanoon kuuluvat alusta asti solistina ja kosketinsoittajana vaikuttanut Mikki Kauste, kitaristi ja laulaja Knipi, kitaristi Skele, basisti Anssi Maasalo sekä rumpali Risto Niinikoski. Uuden, kymmenennen studioalbumin julkaisemisen myötä yhtye keikkaileekin jälleen ahkerasti ympäri Suomea.