Happoradio

by admin

Happoradio on vuonna 2001 Helsingissä perustettu kotimainen suomirock-yhtye. Alun perin koulukavereiden perustamasta yhtyeestä on kasvanut yksi tämän päivän suosituimmista kotimaisista yhtyeistä. Yhtyeen perusti alun perin Happoradion säveltäjä-sanoittaja Aki Tykki, joka innostui musiikista jo koulupoikana Helsingin Kalliossa. Hänen koottuaan ympärilleen saman henkisiä musiikillisia ystäviään oli Happoradion taipale alkanut.

Tänä päivänä Tykin lisäksi yhtyeen kokoonpanossa vaikuttavat kitaristi ja kosketinsoittaja AH Haapasalo, basisti Jatu Motti, sekä rumpali Markku DeFrost. Happoradion levy-yhtiönä on vuodesta 2013 eteenpäin toiminut Sony Music.

Yhtye saavutti tasaisesti kasvavan suosion jo ensisingleillään vuonna 2002 ja 2003. Suureen suosioon ja kuuluisuuteen Happoradion pompautti yhtyeen vuoden 2003 hittibiisi Pois kalliosta, joka oli yksi vuoden soitetuimmista kappaleista sekä radiossa että musiikkivideokanavilla. Bändin seuraavat albumit ovat nekin niittäneet tasaista ja nousukiitoista menestystä. Yhtyeen menestystä on mitattu myös sillä, että se on yksi harvoista kotimaisista bändeistä joiden kaikki albumit ovat nousseet Suomen viralliselle albumilistalle.

Uusimmasta tuotannosta ovat menestyneet erityisesti sinkut Che Guevara sekä Puhu äänellä jonka kuulen. Molemmat näistä kappaleista ovat myyneet yli kultarajan. Yhtye keikkailee Suomessa ympäri vuoden ja onkin muun muassa suomalaisten kesäfestivaalien vakioesiintyjiä. Kuuden menestyneen studioalbumin myötä yhtyeellä onkin varsin laaja kappalerepertuaari, josta kaikki lohkaisut ovat toinen toistaan suositumpia.